sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ankanrintaa hapankirsikkakastikkeella

Olen lapsesta asti rakastanut kotimaisia kirsikoita, mutta en niinkään välittänyt torilta ostetuista kirsikoista. Syy tähän selvisi vasta aikuisiällä. Kotimaiset kirsikat joita olen syönyt ovat hapankirsikoita ja siis kokonaan eri lajia kuin torilta saatavat makeat ulkomaalaiset kirsikat. Taannoisella Tallinnan reissulla minulle tuli ruokakaupassa vastaan tölkki säilöttyjä hapankirsikoita ja se lähtikin heti kaupasta mukaani. Olin joskus jemmannut kirsikkaankkareseptin Yummlysta talteen ja sovelsin sitä tähän ruokaan ankanrinnasta ja hapankirsikkakastikkeesta. Ohje on lähtöisin Easy International Cooking-kirjan Ranska-osiosta ja siihen olisi käytetty kokonaista ankkaa. 


2 annosta

Ankka:

1 isohko ankanrinta
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria

Hapankirsikkakastike:

2 dl punaviiniä
1 appelsiini
1,5 tl vahvaa chilikastiketta
1 rkl perunajauhoja
200 g (säilöttyjä) kivettömiä hapankirsikoita

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Viillä ankanrinnan rasvapuolelle tiheä ristikko veitsellä. Varo ettet leikkaa lihaan asti. Laita ankanrinta rasvapuoli alaspäin kylmälle pannulle ja kuumenna levy. Paista rintaa kunnes rasva on sulanut pois ja nahan pinta on kauniin kullanruskea. Käännä ankanrinta ja paista väri toisellekin pinnalle. Rouhi puolikypsän ankan pintaan suolaa ja pippuria, kääri folioon ja paista 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Anna ankan vetäytyä vielä toiset kymmenen minuuttia foliossa ennen tarjoilua. Kastiketta varten kuumenna 1,5 dl punaviiniä kattilassa ja purista sekaan appelsiinin mehu. Mausta kastike chilikastikkeella. Sekoita perunajauhot 0,5 dl:aan punaviiniä ja sekoita kastikkeeseen. Anna kastikkeen kiehua sakeaksi ja lisää lopuksu joukkoon hapankirsikat. Tarjoa esimerkiksi valkosipulisen parmesanpolentan kanssa.

2 kommenttia:

  1. Söin kerran Valpolicellan kukkuloilla kirsikoista tehtyä taivaallista kastiketta ja ankkaa. Torikirsikat eivät ole ollenkaan antautuneet semmoiseen kastikkeeseen. Oiskohan nämä hapankirsikat ratkaisu? Saakohan noita jostain Suomesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en valitettavasti tiedä löytyiskö niitä Suomesta. Stokkan herkkua voisi kokeilla? Mulla oli äiti käymässä Tallinnassa, niin nakitin hänet tuomaan mulle näitä pari purkkia lisää.

      Poista