tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kauppuri 5

Kävin taannoin Oulussa työmatkalla ja minulle jäi iltapäivästä luppoaikaa kulutettavaksi keskustassa. Kaupungissa asuva kaverini suositteli minua käymään Kauppuri 5:ssä hampurilaisella. Paikka mainostaa ruoan olevan 100 % kotona tehtyä ja hamppareiden maku oli tosiaan aivan eri tasoa kuin perusburgerpaikoissa. Kurkin jo ennalta paikan menua netistä ja suurin osa hampurilaisten sisällöistä olikin avattu auki sivustolle. Vegehampurilaisen sisällön jouduin silti kysymään ja burgeri olisikin sisältänyt sipulikurkkusalaattia mistä en pidä. Isot propsit myyjälle, joka sanoi ettei vegehampurilaista kannata tilata ilman kyseistä soosia, vaan vaihtaa johonkin toiseen burgeriin kasvispihvi. Hieman hämmentävästi itse ravintolasta ei löydy menuja, joissa olisi kerrottu annoksista enempää kuin nimet. Myyjä olisi tarjoutunut luettelemaan minulle eri hampurilaisten sisällöt, mutta koin helpommaksi kurkata menun tabletilla. Päädyin tilaamaan chilihampurilaisen ilman sipulia ja kasvispihvillä. Burgeriin kuului vegepihvin lisäksi cheddarsiivu, tomaatti, salaatti, chili-majo, keskivahva bbq-soosi, jalapenot. Burgerin osalta suoritus täysi kymppi. Ainoa miinus ranskismausteesta ranskalaisten päällä. En aivan näe pointtia maustaa muuten itse tehty ruoka teolliselta mausteseokselta. Tilasin vielä extrana savuhabaneromajoneesin, joka oli hyvinkin makuni mukainen. Kokemuksen perusteella näkisin itseni pistäytymässä ravintolassa tulevillakin työmatkoilla, mikäli minulla jää ylimääräistä aikaa kaupungilla liikkumiseen.

Chili

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti