sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Halloumipasteijat

En ole muistaakseni ennen tehnyt lainkaan kasvispasteijoita, mutta nyt mietin että ne voisivat olla kiva tarjottava synttäreille. Mielessäni oli alkuun vähän perinteisemmät pasteijat, mutta Martan keittiössä-sivuilta bongatun reseptien nähtyäni en halunnutkaan muuta enää kokeillakaan kuin näitä. Vaihdoin ohjeen lehtitaikinan voitaikinaan ja kuivatun basilikan tuoreeseen. Olen useasti sanonutkin että leipominen ei ole lähellä sydäntäni ja tuo kaupan voitaikina on ihan kelpoa kamaa. Löytämässäni kaupan lehtitaikinassa on ainakin margariinia ja aromia, joita en ihan ensimmäisenä leivonnaisiini haluaisi. Kukin toki makunsa mukaan. Näistä tuli sen verran hyviä, että varmasti teen näitä uudestaankin tuleviin pippaloihin.


20 kpl

1 kg voitaikinalevyjä
300 g halloumia
n. 4 pientä tomaattia
tuoretta basilikaa

Sulata voitaikinalevyt kohmeisiksi, puolita ne ja leikkaa jokaiseen kulmaan suorakulman malliset viillot. Viipaloi halloumi ja tomaatit. Laita jokaisen pasteijan keskelle viipale halloumia, viipale tomaattia ja basilikanlehti. Taita pasteijoiden leikatut kulmat keskelle ja nipistä yhteen. Paista uunissa 225 asteessa 15 - 20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti