lauantai 5. lokakuuta 2013

Friteeratut maustekurkut

Koetin joskus ajat sitten etsiä suolakurkkusabayonin ohjetta haukipyöryköille Ravintola Juuren innoittamana. Sabayonin reseptiä en ikinä löytänyt, mutta sen sijaan löysin nämä friteeratut maustekurkut. Nämä ovat ilmeisen tunnettu naposteltava Etelä-Yhdysvalloissa, mutta suomenkielisellä haulla en löytänyt yhtäkään reseptiä. Näihin kurkkuihin yhdistelin ohjeita Healthy. Delicious.:ista, Jo and Suesta, Betty Crockerista ja ifood.tv:stä. Seuraavalla kerralla leikkaisin kurkut varmaan vielä ohuemmiksi viipaleiksi, jotta rapeaa pintaa tulisi enemmän. Näistä tuli aika tuhtia syötävää ja me jaksoimme kavereideni kanssa syödä kaksi kurkkua per nuppi, vaikka kurkkuja oli varattuna kolme jokaiselle. Useimmissa resepteissä käytettiin maitoa piimän asemasta, mutta halusin hyödyntää ranch-kastiketta varten ostettua piimää, joten käytin sitä.


4 annosta

8 maustekurkkua

2 dl piimää
2 kananmunaa
2 tl vahvaa chilikastiketta
tilliä
3 dl polentaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl mustapippuria
1 l öljyä

Lohko kylmät maustekurkut pituussuunnassa ja kuivaa talouspaperilla. Sekoita kananmunat haarukalla kulhossa piimän joukkoon. Mausta seos chilikastikkeella ja tuoreelle silputulla tillillä. Sekoita lautasella polenta ja vehnäjauhot ja mausteet. Pyörittele kurkut ensin piimäseoksessa ja sitten jauhoseoksessa. Friteeraa 190-asteessa muutaman minuutin ajan, kunnes kurkut ovat pinnasta kullanruskeita. Kurkut eivät takerru kiinni toisiinsa, jos asettelet ne harvaksi ristikoksi ennen friteerausta. Tarjoa kurkut dippailtavana ranch-kastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti