perjantai 31. toukokuuta 2013

Seitan Kung Po

En ollut pitkään aikaan kokkaillut mitään seitanista ja aika pian reseptejä selaillessani tuli vastaan Kung Paon ohje Cinnamoniasta. Jäin vielä googlettelemaan mitä se Kung Po tai Kung Pao oikeastaan on ja ilmeisesti siitä on sekä alkuperäinen Shaoxing-viinillä, maapähkinöillä, chilillä ja sichuanpippurilla maustettu versio ja länsimainen paprikaa ja muitakin vihanneksia sisältävä versio, jossa käytetään esimerkiksi sherryä ja hoisin-kastiketta, muttei lainkaan sichuanpippuria. Molempien ruokien pääraaka-aine on kana, joten senkin puolesta ollaan vähän etäällä kummastakaan versiosta. Nimenä ilmeisesti Kung Po on kantoninkiinaa ja Kung Pao mandariinikiinaa. Tämän reseptin nappasin Lettupannulta ja sama löytyy myös Hannan sopasta. Muutaman oman twistin tein omaan versiooni ja ainakin inkiväärisuikaleita kannattaa mielestäni ehdottomasti lisätä sapuskaan. Seitanin valmistuksessa noudatin Chocochilin ohjetta enkä uskaltanuta lähteä kokeilemaan sitä ilman gramjauhoja. Seitanin valmistin päivää aikaisemmin valmiiksi jääkaappiin odottamaan kokkailuita.


3 annosta

Seitan:

2,5 dl gluteenijauhoja
1,25 dl gramjauhoja eli kikhernejauhoja
½ tl chilijauhetta
2 rkl soijakastiketta
1,25 - 1,5 dl vettä

Keitinliemi:

1 - 1,5 l vettä
½ dl soijakastiketta

Kung Pon kastike:

2 rkl soijakastiketta
1 ½ rkl riisiviinietikkaa
2 rkl vettä
1 rkl öljyä
2 tl ruokosokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Kung Po:

125 g cashewpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
½ vahva chili
pala tuoretta inkivääriä
1 rkl seesamiöljyä
1 vihreä paprika

Laita vesi ja soija kattilaan kiehumaan. Sekoita jauhot ja chilijauhe keskenään. Lisää soijakastike ja vesi. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja muotoile pitkulaiseksi. Leikkaa taikina kahdeksaan osaan, paina palat litteiksi ja leikkaa jokainen pala vielä kolmeen osaan. Palaset tarttuvat jonkin verran toisiinsa kiinni ollessaan leikkuulaudalla päällekkäin. Lisää seitanpalat yksitellen kiehuvaan keitinliemeen. Keitä noin puoli tuntia. 

Sekoita Kung Pon kastikkeen ainekset keskenään. Paista cashewpähkinöitä kuivalla pannulla kunnes ne saavat hieman väriä ja siirrä sivuun odottamaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi, pilko chili ja kuori ja suikaloi inkivääri ohuiksi suikaleiksi. Paista valkosipulia, chiliä ja inkivääriä seesamiöljyssä pannulla hetken aikaa. Lisää seitan pannulle ja kypsennä jälleen hetken ajan. Poista paprikan kanta ja keskus ja suikaloi paprika. Lisää paprika seitanin joukkoon pannulle, mutta älä anna sen kypsyä. Lisää lopuksi paahdetut cashewpähkinät ja kastike pannulle, sekoita ja tarjoa esimerkiksi jasmiiniriisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti