lauantai 4. toukokuuta 2013

Ateljé Finne

Monta kertaa olemme Ateljé Finnen ruokalistaa käyneet ihmettelemässä, mutta nyt vasta ravintola pääsi kokeiluun ensimmäisen kerran. Monesti kun olemme kolmistaan syömässä, saamme melko pienen pöydän. Tälläkin kertaa olimme kahden hengen ikkunapöydässä. Tämä jakaa seurueessamme hieman mielipiteitä. Toisaalta on kiva saada ikkunapöytä, toisaalta taas toivotaan että ei olisi ihan niin ahdasta syödä. Leivät odottivat meitä pöydässä saapuessamme ravintolaan. Tarjolla oli sämpylöitä ja oikein siirappisen makeita tummia leipäviipaleita voin kanssa. Alkuruoaksi tilasin munakokkelia ja savusilakkaa. Munakokkeli oli maustettu ruohosipulilla ja lisäksi annoksessa oli paahdettuja leipäkuutioita. Alkuruoka oli oikein toimiva kokonaisuus ja hyvän kokoinen aterian aloitus. Pääruokana söin ahvenpyöryköitä ja maa-artisokkaa. Pyörykät oli valmistettu haukipyöryköiden tyyliin ilman mitään jauhopohjaista sidosainetta ja ne olivat ihan lohkeavia ja suussa sulavia. Maa-artisokkalisuke oli voimakkaan sitruunaisen makuista ja jouduin vielä jälkikäteen tarkistelemaan mitä oikein söinkään, kun annoksen kuvaus oli kadonnut päästä ja tumma lastumainen lisuke ei ensimmäiseksi tuonut mieleen maa-artisokkaa. Aterian ehdoton kohokohta oli jälkiruoka. Tämä on paljon sanottu ihmiseltä, joka ei ole kovin perso makealle. Tilasin passion-inkiväärikääretorttua ja mango-passionsorbettia. Kääretorttu oli tiivis paketti jossa maistui selkeästi tuore inkivääri. Sorbetti oli voimakkaan mangoista ja enemmänkin kirpakan raikkaan makuista. Kaiken kaikkiaan Ateljé Finne oli hyvä kokemus, mutta ehkä jotain vau!-elämystä jäi silti kaipaamaan alku- ja pääruokien kanssa.

Leipä
Munakokkeli, savusilakkaa
Ahvenpyörykät, maa-artisokkaa
Passion-inkiväärikääretorttu, mango-passionsorbettia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti