keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Kaalisalaatti hunajavinaigretella

Minun olisi kovasti tehnyt mieli nimetä tämä salaatti esim. maailman parhaaksi kaalisalaatiksi, mutta tuumasin hakujen kuitenkin ehkä löytävän helpommin tämän. Minulla jäi broilerikeitosta sämpylöitä yli ja päätin syödä ne pulled chickenin kanssa. Viimeksi minulla oli lisukkeena punakaalimustaherukkasalaattia ja kotitekoisia ranskalaisia perunoita. Nyt päätin vaihtaa kaalisalaatin vähemmän suomalaiseen versioon ja hyvä niin, näin hyvää kaalisalaattia en ennen ollutkaan syönyt. Ohje löytyi Yhteishyvästä.


4 annosta

pala kaalia
3 porkkanaa
rouhittua suolaa

Hunajavinaigrette:

1 tl hunajaa
1 tl valkoviinietikkaa
2 rkl öljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria

Suikaloi kaali ja kuori ja viipaloi porkkanat ohuiksi paloiksi. Mausta kaaliporkkanaseos rouhitulla suolalla ja anna maustua 10 minuutin ajan. Sekoita vinaigreten aineet keskenään ja valuta salaatin joukkoon ja sekoita. Tarjoa ihan minkä tahansa lisukkeena ja reilusti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti