sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Glögijuustokakku

Näitä glögijuustokakkujen reseptejä nyt on netti pullollaan, mutta laitan tänne vielä omankin versioni. Ohje on Hannan keittiöstä pienin muutoksin. Pipareiden määrän pohjaa varten tuplasin, jotta sain vuoan pohjan peittymään. Sokerin määrän tuorejuustotäytteessä puolitin ja samoin kiilteen määrän. Kiillettä ei olisi enempää vuokaan mahtunutkaan. Valmiin glögin sijaan käytin kotitekoista puolukkaglögiä kiilteeseen. Vaniljasokerin metsästys osoittautui odotettua haastavammaksi. Ruoholahden S-marketista löysin Steenbergin luomuvaniljasokeria, jossa on ainesosina ainoastaan sokeri ja vanilja. Muiden merkkien sokereissa oli mukana synteettistä vanilliiniaromia jopa enemmän kuin aitoa vaniljaa. Kaverini vinkkasi käyttävänsä vaniljajauhetta, mutta sitä ei tähän hätään löytynyt. Jauhe olisi varmasti monikäyttöisempää, sillä sen mukana ei tule sokerin makeutta.


Pohja:

75 g (suolatonta) voita
150 g piparkakkuja

Täyte:

5 dl kuohukermaa
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g maitorahkaa
200 g tuorejuustoa
2 tl piparkakkumaustetta
5 liivatelehteä
vettä

Kiille:

4 dl puolukkaglögiä
5 liivatelehteä

Sulata voi. Murskaa piparkakut esimerkiksi muovipussissa kaulimella. Sekoita piparkakkumurska ja voi kakun pohjaksi ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Vaahdota kerma, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää maitorahka ja tuorejuusto kermavaahdon joukkoon ja mausta piparkakkumausteella. Liota viittä liivatelehteä kylmässä vedessä noin viisi minuuttia. Purista liivatelehdet kuiviksi ja sulata pienessä tilkassa kiehuvaa vettä. Lisää sula liivate huolella sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte irtopohjavuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä neljän tunnin ajan jääkaapissa. Kun täyte on hyytynyt, valmista kiille. Liota toiset viisi liivatelehteä noin viiden minuutin ajan kylmässä vedessä ja purista kuiviksi. Sulata liivatelehdet pieneen tilkkaan kiehuvaa glögiä ja sekoita loppuglögin joukkoon. Kaada kiille varovasti lusikan kautta kakun päälle ja anna jähmettyä toiset neljä tuntia jääkaapissa. Kun kiille on hyytynyt, käy veitsellä läpi kakun ja vuoan välinen reuna ennen kuin nostat irtopohjavuoan reunuksen pois, jotta kakun pinta ei halkeile.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti