maanantai 19. marraskuuta 2012

Broileria punaviinissä

Edellispäivän illanvietosta ystäväni kanssa jäi yli avattu punkkupullo. Totesin että puolisen litraa viiniä on vähän liikaa yhdelle hengelle juotavaksi sunnuntaina ja päätin käyttää lopun viinin ruoanlaittoon. Tätini on tehnyt hyvää punaviinibroileria ja koetin etsiä samantyylisen ohjeen. Tämä Maku -lehdestä löydetty resepti kulkee nimellä Kukkoa viinissä - Coq au vin, mutta minä tein sen ihan lähikaupan broilerista. 


4 annosta

500 g broilerin rintafileitä
voita
rouhittua suolaa
rouhittua pippuria
2 valkosipulinkynttä
1 purjo
2 porkkanaa
1 rs herkkusieniä
öljyä
4 dl punaviiniä
2 dl kanalientä
3 laakerinlehteä
1 tl timjamia
tuoretta persiljaa

Leikkaa broilerin rintafileet neljään osaan ja paista ne voissa kuumalla pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla ja siirrä palat uunivuokaan. Hienonna valkosipulinkynnet, suikaloi purjo ja kuori ja paloittele porkkanat. Paista vihanneksia ja sieniä öljyssä pannulla ja lisää uunivuokaan. Lisää viini, kanaliemi, laakerinlehdet ja timjami, rouhi lisää suolaa ja paista ruokaa noin puolitoista tuntia 150-asteisessa uunissa foliolla peitettynä. Silppua valmiin ruoan päälle tuoretta persiljaa ja tarjoa persiljaperunoiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti