perjantai 13. heinäkuuta 2012

Intialaisittan maustetut tofupihvit

Inspiroiduin tähän ruokaan kun näin tofu-cashewpähkinäpihvit Chocochilin blogissa. Jauhetusta cashewpähkinästä tuli välittömästi nepalilainen ruoka mieleen ja ruoanlaiton lomassa ruoka jalostui ehkä enemmän intialaistyyppiseksi. Kuivina käytetyt mausteet olivat kaikki tuttuja Nepalilaista kasvisruokaa-kurssilta, jolla kävin viime keväänä. Samalla kurssilla nepalista tullut opettajamme kertoi, etteivät nepalilaisissa ravintoloissa tarjoiltavat tandooriruoat tavallisesti kuulu heidän ruokakulttuuriinsa. Tähän ruokaan kuitenkin laitoin tandooricurrytahnaa mausteeksi ja sidosaineeksi. Totesin että kaikkia muitakin mausteita taitaa löytyä intialaisesta keittiöstä, joten nimesin tämän intialaistyyppiseksi.


3 annosta

1 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä
1 tl fenugreekin eli rohtosarviapilan siemeniä
½ tl jauhettua korianteria
½ tl suolaa
1 dl cashewpähkinöitä
250 g tofua
1½ rkl currytahnaa
1 rkl öljyä
½ dl korppujauhoja
½ dl vehnäjauhoja
öljyä

Paahda juustokuminan ja rohtosarviapilan siemeniä kuivalla pannulla kunnes ne muuttuvat kullanruskeiksi. Jauha siemenet mortterlissa ja lisää sekaan korianteri ja suola. Jauha cashewpähkinät morttelissa tai tehosekoittemissa. Sekoita mausteet pähkinäjauheen sekaan. Murenna tofu käsin ja yhdistä pähkinämausteseokseen. Sekoita joukkoon öljy ja currytahna. Lisää vielä venhäjauhot ja korppujauhot massan sekaan ja muotoile pihveiksi. Minä tein tästä annoksesta yhdeksän tofupihviä. Paista molemmin puolin öljyssä pannulla. Tarjoa esimerkiksi kurkkuraidan ja basmatiriisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti